5. Yrityksen digitaaliset kanavat
Yrityksen digitaaliset kanavat jaetaan yleensä näihin kolmeen luokkaan: omat, ostetut ja ansaitut kanavat.
Näiden kolmen kanavan tehokkuutta pystyy seuraamaan kaikenlaisilla internetin siihen kuuluvilla työkaluilla. Ostettuja kanavia varten on luotu jo monelle eri alustalle omat seurantatyökalut. Esimerkiksi Facebookilla ja Twitterillä on omansa. Jos mainos on taas laitettu Googlen kautta, Googlelta löytyy pari omaa seurantatyökalua, esimerkiksi Google Analytics ja Google AdWords. Omia kanavia pystyy mittaamaan samoilla työkaluilla, kuin ostettuja kanavia. Tarjonta on ehkä jopa hiukan laajempi, mutta edellämainitut työkalut toimivat samaan tarkoitukseen. Omia kanavia vain tarkastellaan eri mittareilla kuin ostettuja kanavia. Ansaittujen kanavien suosion mittaukseen on taas vähemmän työkaluja, mutta tämän alueen mittaus tehdään myös netistä löytyvillä työkaluilla. On olemassa työkaluja, jotka ilmoittavat aina, kun yrityksesi nimi mainitaan netissä jollain muilla sivuilla kuin yrityksen omilla.
Omat kanavat ovat sellaisia kanavia, kuten yrityksen Facebook-, Youtube-, tai Instagram-tili. Yritys ei käytännössä omista kanavia, mutta se hallinnoi kaikkea, mitä tilillä tapahtuu. Omilla kanavilla tapahtuva markkinointi on halpa ja suhteellisen tehokas tapa tavoittaa ihmisiä, mutta se ei yksinään yleensä riitä.
Ostetut kanavat ovat maksullisia mainoksia. Digitaalisessa markkinoinnissa ostetut kanavat ovat esimerkiksi juuri niitä mainoksia (PPC=Pay Per Click), joita tulee vastaan esimerkiksi Facebookia tai lehteä selatessa. Myös esimerkiksi some-vaikuttajien sponsoroiminen (sponsoroidut julkaisut) kuuluu tähän kanavaan.
Ansaitut kanavat ovat ehkä näistä kolmesta tärkeimmät. Ne liittyvät siihen, mitä kaikkea juttua kahden aiemman edellämainitun kategorian ympärillä liikkuu. Niihin kuuluvat esimerkiksi yrityksestä liikkuvat lehtiartikkelit, blogitekstit, some-julkaisut, huhut, puheet, yleinen mielipide. Kaikki muu sellainen, mitä yritys ei itse levitä. Ansaitut kanavat ovat tärkeä markkinoinnin keino, sillä asiakkaat pitävät sitä luotettavimpana markkinoinnin tapana. Jos yrityksestä lähtee liikkumaan taas negatiivisia juttuja, vaikuttaa se oleellisesti kielteisesti yritykseen.
Kanavien suosioita voi kuvata erilaisilla mittareilla
Lähteet:
https://www.brandwatch.com/blog/define-measure-paid-owned-earned-media/ (15.10.2020)
Kuvat:
https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/analytiikka-analyysi-arkki-graafinen-590041/ (15.10.2020)
Kommentit
Lähetä kommentti